PSL:n syyskierros ohi: meno kuin vuoristoradalla loppuun asti
25.9.2017 18:24 Uutiset / Tytöt -03

JyPK03 (aka JyKP03 United) joukkue kävi päättämässä syyskauden Puolen Suomen Liigan sunnuntaina 24.9. ruskaväritteisessä Kuopiossa.

Ensin vastaan asettui kovassa syysvireessä ollut PaRi, tiukka taisto päätyi keltapaidoille 2-0. Toisessa ottelussa vastaan asettui emäntäseura Pallokissat ja vihreiden maaliverkko soi 6 kertaa, moista ei ole aikoihin nähty. Ja kun kissattarien päätyyn upposi vain yksi oli loppulukemat 1-6 kuopiolaisten hyväksi. Näin vuoristoratamainen syyskierros Puolen Suomen Liigassa päätyi jypyköiden osalta 12 pisteeseen ja 5. sijaan.

PSL:n kevätkierros sujui JyPK03:lta hienosti, yksi tasapeli ja 7 voittoa takasivat selkeän ykköspaikan ja hieno meno jatkui elokuun alun lopputurnauksessa, josta tultiin kotiin hopeamitalit kainalossa. Elokuussa alkanut syyskierros näytti mikä jalkapallossa on hienointa: mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Ja jo heti avausviikonlopun pelissä Wasa yj. yllätti sukkasillaan pelanneen JyPK:n 2-0, päivän toisessa pelissä otteet olivat taas "normaalimmat" ja tuloksena 6-0 voitto IK:sta (Ilmajoki).

Toisen syyskierroksen viikonloppu tarjosin ensin peruspelin Kajaanin Vimmaa vastaan, loppulukemat 2-0 vihreäpaidoille. Toisessa pelissä vastaan asettui syyskierroksen todella pirteästi aloittanut TP-47 ja Vehkahallissa käytiinkin todella tiukka taisto. Pallonhallinta vihreillä ja maalipaikkoja luotiin riittävästi, uhrautuva puolustuspeli ja vääntö kaksinkamppailuissa piti torniolaiset kuitenkin mukana pelissä toiselle jaksolle asti. Ja kuten jalkapalloon kuuluu, yksi paikka voi riittää voittoon ja tuossa pelissä se oli yksi terävä vastahyökkäys, 1-0 voitolla pisteet Tornioon.

Kolmannen tuplapelipäivän osoite oli Oulussa, ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuin tuttu ja rakas ONS. Tällä kertaa vauhdikkaan pelin voiton vei punapaidat. JyPK pääsi 1-0 johtoon heti alkuminuuteilla, hups ja oho käänsi tilanteeksi 1-1 ja voittomaalin 2-1 ONS pääsi tekemään pilkulta. Paikkoja oli erilaiseenkin lopputulokseen mutta kun ei niin ei. Toisesta pelistä kotiintuomisena kolme pistettä, GBK kaatui 6-0.

Viimeiset kaksi peliä pelattiin loistavassa kelissä Litmasen tekonurmella Kuopiossa, edelliskerran kentän laidalla kävimme katsomassa vedenpaisumusta elokuun lopputurnauksessa. Tällä kertaa kentälle päästiin, toki ilman yllätyksiä ei tältäkään visiitiltä selvitty. Ensimmäisessä pelissä vastassa oli rakas kilpakumppani Oulun tien varrelta, Palokan Riento. Panoksena oli käytännössä PSL:n pronssimitalit ja ne tuntuivat parilaisia todellakin kiehtovan. Tasainen ja tilanneköyhä ensimmäinen puoliaika päättyi 0-0, toisen puolikkaan käynnistyttyä PaRi sai käännettyä vastahyökkäyksen JyPK:n maalipotkusta, pallo vetopaikkaan ja komea laukaus 20m yläkulmaan. Tämän jälkeen JyPK nosti pelaajia ylöspäin, pomppupallo harventuneesta puolustuslinjasta JyPK:n alueella, maalivahdin ja palokkalaisen kohtaaminen päätyi pilkkutuomioon. 2-0 taululle ja lopun PaRi pelasi viileästi, onnea hyvästä pelistä paikallisvastustajalle. Hienoa että Keski-Suomessa on kaksi top-10 joukkuetta 03-ikäluokassa, toivottavasti paikallispelit jatkuvat myös ensi kaudella.

PSL:n päätöspelissä vastaan asettui Pallokissat, jotka olivat syyskierroksella ottaneet oikein kunnollla kynsilleen ja majailivat 2 pisteessä ennen tätä peliä. Lisäksi heillä oli muistissa karvas puolivärierätappio rankkareilla lopputurnauksesta. Ja kun kissapetolauman valmentaja oli saanut selkeästi haluamansa pelaajat kentälle loukkaantumissuman jälkeen niin heti alkuminuuteista lähtien villikissat raapivat jypyköiden käden verille. 2min kohdalla eka maali, vartin kohdalle toinen ja vielä ennen taukoa kolmas. Parivaljakko Anni&Nannu teki kovaa jälkeä ja jypyköillä ei tuntunut vaihde pysyvän päällä. Pari maalipaikkaa oli, mutta kun ekan puoliajan viimeisen minuutin rankkarikin meni yli maalin niin tauolla Pallokissojen 0-3 johto. Toisen jakson alkuun vihreä painoi tiukasti päälle, mutta loistopaikastakaan ei pallo sisään mennyt. Ja lähes seuraavasta hyökkäyksestä 0-4 lukemat. Ilma alkoi PSL-pallosta tyhjentyä. Loppujakson osalta mainittakoon vielä kaksi kissamaalia ja yksi vihreä, 1-6 loppulukemat päättivät JyPK:n PSL-vuoristoradan jyrkkään alamäkeen. Ja miksikö näin: jalkapallo on herkkä laji, viikkoa aiemmin väännettiin kovatasoisen kutsuturnauksen finaalia Tsekeissä, nyt lähes samalla kokoonpanolla PSL-pelejä. Taidosta ja osaamisesta tämä ei ollut kiinni, henkimaailman juttuja totesi kentän laidan patsastelijat. Pitkä kausi tarjoaa kaikenlaista, nyt loppuun napsahti tälläinen savolainen pannukakku.

Kotimatkalle lähti joukko totisia tyttöjä ja muutama äimistynyt aikuinen. Mutta hei: tätä on jalkapallo. Ja kun seuraavan kerran pilli soi niin luulenpa menon olevan vähän toisenlaista. Tämä vuoristorata-ajelu päättyi sitten pystysuoraan pudotukseen ja äkkipysähdykseen, seuraavaksi voitaisiin kokeilla vaikka ketjukarusellia.





   
Lisää uutisia
Tytöt -03
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
 
Kategoriat