Voitto ja tappio takataskuun Vehkahallin PSL päivässä 19.8.
Julkaistu: 22.08.2017 00.00

Voitto ja tappio takataskuun Vehkahallin PSL päivässä 19.8.

03 tytöt jatkoivat PSL syksyään 19.8. Vehkahallissa ja vastustajat tulivat tällä kertaa Kajaanista ja Torniosta. Jo etukäteen kaavailtu asetelma pelien tasaisuudesta toteutui mutta lopputulokset olivat hieman toiveittemme vastaisia. Wimma kaatui 2-0 pelillä johon ainakaan kaikki pelaajat olleet tyytyväisiä. Toinen ottelu TP-47 vastaan oli hyvän tasainen TP n onnistuneen tiiviin puolustuksen ansiosta. Taitavampi ja kenttätilanteita hallinnut JyPK ei saanut palloa maaliin mutta Torniolaiset maalasivat ainokaisesta paikastaan 1-0 voittotulokseksi. Näin TP vei pisteet pohjoiseen.
Tässä JyPK 03 kameramiehen Ari Häkkisen näkemys päivän viimeisen pelin tuloksesta:

" Tiukka vääntö päättyi TP-47:n 1-0 voittoon, terävä kärki iski paikasta maalin ja kovasta vihreästä paineesta huolimatta punapaitojen maali säilyi koskemattomana. Turvallista kotimatkaa torniolaisille, kävitte hakemassa täydet 6 pistettä Jyväskylästä kun PaRikin kaatui 4-1."

Katso Arin tunnelmia ja päivän pelitapahtumia youtube kanavaltamme:

Seuran uusimmat

Jyväskylän Pallokerho r.y. 

Kauppakatu 30 A 12

40100 Jyväskylä