JyPK07 sijoittui Liiga Pohjoisessa toiseksi ja selvitti tiensä SPL-lopputurnaukseen
Julkaistu: 05.10.2020 00.00

JyPK07 sijoittui Liiga Pohjoisessa toiseksi ja selvitti tiensä SPL-lopputurnaukseen

13-vuotiaiden tyttöjen Liiga Pohjoinen on nyt pelattu. ONS voitti sarjan 24 pisteellä ja JyPK07 sijoittui upeasti toiseksi 22 pisteellä. Ainoaksi tappioksi kirjattiin sarjan voittajaa vastaan kärsitty 2-4 tappio, jossa ONS teki puolet maaleistaan erikoistilanteista ja JyPK pamautteli maalipuita. Lähellä oli siis sarjan voittokin! Tärkein joka tapauksessa saavutettiin, koska sarjan kaksi parasta pääsee marraskuun lopulla järjestettävään kahdeksan joukkueen SPL-lopputurnaukseen taistelemaan ikäluokan mestaruudesta.

Viimeisissä kahdessa pelissä riitti vihreän sydämen heimolla jännitettävää. Tässä otteluraportit:

Ottelu VIFK YJ:a vastaan alkoi JyPKiläisittäin upeasti. Jo kahden minuutin pelin jälkeen Elli sai jalan vapaaksi boksin ulkopuolella ja pallo painui huipputarkasti Vaasalaisten verkon perukoille. JyPK piti jalan vahvasti kaasulla maalin jälkeen, ja piti pallonhallinnan itsellään. Anike siirsi joukkueen 2-0 johtoon kun peliä oli pelattu alle 10 minuuttia. JyPK pystyi erityisesti Ainon ja Aijan pelinrakentamisen myötä pitämään palloa hallussaan selvästi vastustajaa enemmän. Pallonhallinta tuotti useita laadukkaita paikkoja, ja Vaasalaisten maalivahdilla piti kiirettä. Joukkue näytti myös erikoistilanneosaamistaan. Tauolle JyPK pääsi mukavan tuntuisessa 3-0 johdossa.

Toisella jaksolla vaasalaiset saivat hyvällä prässipelillä pelin painopisteen siirtymään vihreäpaitaisten kenttäpuoliskolle. Puolustuksessa piti kiirettä vaasan nostaessa prässin korkealle vieden tilaa ja aikaa pois pelinrakentelusta. Keskikentällä uurastanut Melina pelasi puolustustilanteet varmasti ja vaarallisimmat paikat vältettiin. Kulmapotkuja tuli vastustajalle lyhyessä ajassa puolen tusinaa, mutta ne saatiin puolustettua jämäkästi. Neea otti muutaman huipputorjunnan ja piti joukkuetta pystyssä. 45 minuutin kohdalla JyPK puolustus joutui rikkomaan läpiajotilanteessa rangaistuspotkun arvoisesti, ja pallo lyötiin pilkulle. Neean hyvästä yrityksestä huolimatta pallo painui verkkoon ja peli oli 3-1. Takaiskun jälkeen joukkue kasasi hienosti rivinsä ja otti pelin hallinnan takaisin. Sanni topparina lakaisi pallot boxin edestä turvallisemmille vesille ja laitalinkkeinä pelanneet Siiri, Rebekka ja Iina juoksivat puolustuksen avuksi todella tunnollisesti. Ottelun loppusinetin iski Anike 5 minuuttia ennen päätösvihellystä. Vasemman jalan tarkka laukaus sai vaihtopenkillä leuat loksahtamaan. "On se kova!" totesi Eemil. Ottelun päätyttyä valmennusjohto sai korvanappiin tiedon, että PaRi voitti samaan aikaan Pallokissat. Tämä tarkoitti sitä, että mikäli PaRi voittaa oman 2. ottelunsa, JyPKin on myös voitettava omansa.

Sarjan päätösottelussa oli siis todella panosta, ja vastassa rakkaat viholliset Savosta: Pallokissat. Ottelun alku oli kotijoukkueelta hermostunut ja kuopiolaiset vyöryttivät jatkuvasti vaarallisia hyökkäyksiä JyPKin maalille. Kuopiolaisten avausmaali tuli kulmapotkusta viiden minuutin pelin jälkeen. Peli Kuopiolaisille ansaitusti 1-0. Reilu viisi minuuttia tästä, ja JyPKiläiset saivat balsamia haavoille. Läpi ottelun hyvin pelannut Helmi teki tasoitusmaalin hienon yksilösuorituksen päätteeksi. Tauolle mentiin 1-1 lukemissa. "Oltiin aika purjeessa ensimmäinen puoliaika. Taisi tytöillä syndit pyöriä jalkojen ympärillä jännityksestä." kommentoi kotijoukkueen valmennus ensimmäistä puoliaikaa. Samaan aikaan viereisellä kentällä PaRi johti omaa otteluaan, mikä tarkoitti sitä, että JyPKin oli voitettava omansa päästäkseen kahden parhaan joukkoon.

Puoliajalla joukkue joutui vaikean tilanteen eteen, kun joukkueen maalivahti Neea ei pystynyt jatkamaan ottelua loukkaantumisen takia. Lyhyen palaverin jälkeen maalille asteli joukkueen kapteeni Nea, joka joutui kieltämättä kovan paikan eteen: Ratkaiseva ottelu ja kylmiltään maalille vaikean ensimmäisen puoliajan jälkeen. Toisen puoliajan JyPK aloitti kuitenkin vahvasti. Joukkue oli päättänyt taistella loppuun asti ja ylimääräinen jännitys oli saatu puoliajalla karistettua pois. Hiljalleen pallonhallinta siirtyi JyPKille ja ratkaisun hetket lähenivät. Maalilla Nea hoiti muutamat vaaralliset tilanteet upealla rauhallisuudella. Hyökkäyksiä vyörytettiin oikealta ja vasemmalta. Helmi oli lähellä iskeä ottelun toisen täysosuman, mutta tällä kertaa rymistely päättyi maalikehikkoon. Kotiyleisö sai aihetta juhlaan 46 minuutin kohdalla, pallo maaliin ja peli 2-1! Maalin jälkeen joukkue taisteli upeasti ja esti vastustajan hyökkäykset tiiviillä puolustuspelaamisella. Anniliisa katkoi puolustuksessa kaiken mahdollisen ja kärjessä Enni prässäsi korkealla. Vastustajallakin oli ottelun loppuhetkillä yksi hyvä maalintekopaikka, mutta topparina raatanut Kerttu sai peitettyä laukauksen viime hetkellä. Ottelun lopussa tehtiin vielä kaksi maalia, joista viimeinen tiivistää upeasti koko tarinan: kesken pelin maalille vaihdettu Nea avasi jalalla vastustajan prässin ohi Ainolle, joka nosti kuljettamalla puoleen kenttään. Pallo Helmille laitaan, joka vapautti itsensä keskityspaikkaan harhauttamalla kaksi vastustajan puolustajaa. Maalin edustalla vapaana oleva Elli pääsi lopulta iskemään loppulukemat 4-1. Vastuuvalmentaja Eemil tiivisti ottelun seuraavasti: "Huh huh mikä joukkue! Tytöt osoitti todella kovaa henkistä kanttia tänään. Ennen ottelua kopissa oli hyvä fiilis. Tiedettiin, mihin tällä ryhmällä pystytään. Ensimmäinen puoliaika meni selkeesti kuitenkin jännityksen piikkiin. Hetkeksi annettiin ajatuksen karata lopputulokseen ja unohdettiin ne oman pelin perusasiat. Puoliajalla päätettiin yhdessä, että mennään hoitamaan homma kotiin! Tämä voitto on tyttöjen! He ovat ansainneet paikkansa lopputurnauksessa."

Seuran uusimmat

Jyväskylän Pallokerho r.y. 

Kauppakatu 30 A 12

40100 Jyväskylä