B-SM sarja alkaa 5.7.: Ennätyslyhyt kausi ratkaisee mestaruuden
Julkaistu: 02.07.2020 00.00

B-SM sarja alkaa 5.7.: Ennätyslyhyt kausi ratkaisee mestaruuden

Päivö-myrskyn jälkeen Viitaniemessä paistoi aurinko joukkueen kokoontuessa viimeistä edeltäviin harkkoihin ennen SM-sarjan avausta sunnuntaina samaisella areenalla. Tunnelmaa päävalmentaja Timo Korhosen vetämässä taktiikkatuokiossa voisi luonnehtia sanoilla "leppoisan rauhallinen". Kuten B-ikäluokkiin kuuluu niin B18-joukkue koki melkoisen muutoksen kun edelliskauden mestaruusjoukkueessa olleet 01-ikäluokan pelaajat siirtyivät jalkapallourillaan eteenpäin. Lisäksi runkopelaajistoon kuuluneet kaksi 02-syntynyttä teki sopimuksen JyPK:n edustusjoukkueen kanssa. Näin tämän kauden kokoonpanossa on kymmenen viime kauden B18-joukkueen pelaajaa ja toinen puoli pelaa ensimmäistä kauttaan B-SM -sarjassa. Kalenteria katsoen kausi on jo yli puolen välin, mutta pelien osalta SM-karsinta oli alkupaloja ja pääruoka on tämä alkava SM-sarja.

Karsintasarjan kautta mukaan valikoitui poikkeuksellisesti 12 joukkuetta normaalin 10 joukkueen sijaan. Ja kun kaksinkertainen sarja on korvattu kertaalleen pelattavalla sarjamuodolla niin odotettavissa on poikkeuksellisen jännittävä kausi. Karsinnasta täydet kolme lähtöpistettä mukaansa saivat HJK ja Ilves, kahdella pisteellä aloittavat EBK ja JyPK ja yhden arvokkaan starttipisteen ansaitsivat FC Honka ja ONS. Kauden ollessa näin lyhyt nuo lähtöpisteet tulevat erittäin todennäköisesti ratkaisemaan loppusijoituksia. Ilman syvällistä asiantuntemustakin voi ennakoida mestarin ja muiden mitalijoukkueiden löytyvät tuosta kuusikosta. Mutta jalkapallo ei olisi jalkapalloa ellei tämä oletus osoittautuisi vääräksi.

Mestaruuden uusiminen on vaikeaa kaikissa palloilusarjoissa ja sama pätee kyllä tässäkin tapauksessa. HJK voitti oman karsintalohkonsa ja on sitä kautta yksi suurimmista ennakkosuosikeista. Ilves voitti omansa, tosin tasapistein JyPK:n kanssa. Ilveksen voittama keskinäinen peli oli karsintasarjan alussa ja mitä pidemmälle sarja eteni niin ainakin JyPK sai peliään uomiinsa. Odotettavissa onkin erittäin mielenkiintoinen ottelu heti toisella kierroksella kun tupsukorvat emännöivät ottelua JyPK:iä vastaan. Näiden kolmen lisäksi EBK, FC Honka ja ONS lienevät ne joukkueet, jotka takaavat ristiin pelaamisen kärkijoukkueiden osalta. Mutta kuten aina ennenkin lisämausteina tässä sarjassa ovat loukkaantumiset sekä pelaajien liikkuminen seuran eri joukkueiden välillä. Ja tietysti kesällä on niitä henkilökohtaisia esteitä, mielenkiintoisia muuttujia siis riittää.

JyPK:n osalta joukkueen vahvuudeksi voidaan lasketa tasapainoisuus. Viime kauden avainpelaajat jättivät isoja nappulakenkiä täytettäväksi niin puolustuslinjaan, laidoille kuin keskikentällekin. Näille paikoille on saatu laadukkaat vastuunottajat, ehkä hieman eri henkilökohtaisilla vahvuuksilla mutta tuoden aivan erilaisia variaatioita niin puolustus- kuin hyökkäyspelaamiseen. Hyökkääjissä ja mv-osastolla on tuttuja ratkaisijoita, unohtamatta tietenkään "Jämsän tyttöä", joka tulee todennäköisesti sen 1-2 liukutaklausta per ottelu yleisön riemuksi tarjoamaan. Ja mitalinälkää löytyy sen voittamisen kokemuksen lisäksi, viime kauden B16-joukkueen kantavat voimat kun varmasti haluavat arvometallia kaulaan kauden päätteeksi.

Kauden ottelut ovat:

  • Su 5.7. JyPK – VIFK
  • Su 12.7. Ilves – JyPK
  • Pe 17.7. JyPK – ONS
  • Su 26.7. EPS – JyPK
  • Ke 5.8. HJK – JyPK
  • Su 9.8. JyPK – P-Iirot/YJ
  • Su 16.8. FC Honka – JyPK
  • Su 23.8. JyPK – EBK
  • La 12.9. TPS – JyPK
  • Su 20.9. JyPK – PK-35
  • La 26.9. KPV - JyPK

Tervetuloa seuraavaan kauden 2020 SM-taistoa! EM-jalkapalloa ei nyt päästä seuraamaan mutta kyllä tästä hyvää vastaavaa tuotetta on tarjolla. Pelaamassa on takuuvarmasti tulevia maajoukkuepelaajia, ehkäpä muutama JyPK:n vihreissäkin...





Seuran uusimmat

Jyväskylän Pallokerho r.y. 

Kauppakatu 30 A 12

40100 Jyväskylä