Kauden pohjoinen vahvistuksemme: Nea Tenno
Julkaistu: 01.11.2021 00.00

Kauden pohjoinen vahvistuksemme: Nea Tenno

Toukokuussa tulin Jyväskylään ja joukkueeseen oli helppo tulla, koska olin ollut jaksovaihdossa viime syksynä täällä urheilulukion kautta. Pelaajat, valmentajat ja muut toimihenkilöt ottivat minut tosi hyvin joukkueessa vastaan ja olen viihtynyt hyvin koko kauden. Muutin myös ensimmäistä kertaa yksin, joka oli jännittävää aluksi, mutta nopeasti uudet asiat tulivat tutuiksi.

Tässä joukkueessa on ollut hyvä kehittyä, sillä vaatimustaso on ollut korkea treeneissä. Joukkueessa on ollut myös kannustava ja positiivinen ilmapiiri. Omaan valmistautumiseen ennen pelejä on ollut apua siitä, että videopalavereissa ollaan tutustuttu tulevaan vastustajaan. On ollut mukavaa harjoitella ja pelata oman ikäisten kanssa. Omalta osalta kausi päättyi harmillisesti vähän aiemmin loukkaantumisen takia.

Lähdin kauden jälkeen takaisin kotiin Rovaniemelle ja minulla tulee ikävä tätä joukkuetta. Hyvien kokemusten lisäksi sain paljon hyviä ystäviä. Kiitos pelaajille, valmennukselle, joukkueenjohdolle ja huoltajille tästä kaudesta <3

Joukkueenjohtajan ajatuksia: Nea toi pohjoisen raikkaan tuulahduksen laidalle, vastustajalle lähinnä vilunväreitä. Kauden 12 SM-sarjan pelissä Nea teki 4 maalia, harmillista tosiaan se että viimeiset pelit jäivät loukkaantumisen takia väliin. Iloisuutesi ja energisyytesi näkyi niin harjoituksissa kuin bussimatkoilla, olitpa myös todella särmä huoltajakin. Kiitos kun olit tekemässä kautta 2021 kanssamme, toivottavasti polkumme kohtaavat vielä jatkossakin. Oikein hyvää toipumista ja paluuta jaliskentille, Nea!

Jyväskylän Pallokerho r.y. 

Kauppakatu 30 A 12

40100 Jyväskylä