Timo Korhonen ja Kari Muhli palkittiin
Julkaistu: 25.03.2022 00.00

Timo Korhonen ja Kari Muhli palkittiin

Timo Korhonen palkittu Keski-Suomen Urheilugaalassa
Keski-Suomen Liikunta ry. palkitsi Timo Korhosen Vuoden Nuorisourheilun vetäjä 2021 palkkinnolla. Timo on toiminut JyPK:ssa valmentajana kahdessa eri ikäluokassa.
Vuonna 2011 Timo aloitti JyPK:n 2003-syntyneiden valmentajana ja oli joukkueen vastuussa läpi pelaajapolun aina siihen asti, kun ikäluokka saapui viime syksynä aikuissarjan kynnykselle. Timon johdolla joukkue saavutti vuosina 2017 ja 2018 paikat valtakunnallisessa Laura Kalmari - lopputurnauksessa. 2019 joukkue siirtyi JyPK:n B-junioreihin Timon jatkaessa myös tämän joukkueen vastuuvalmentajana. Joukkueen suurin menestys on SM-pronssi kaudella 2020.
Peräti 15 joukkueen pelaajaa oli Timon mukana alusta lähtien. Timon taidoista valmentajana kertoo myös se fakta, että viisi hänen valmentamaansa pelaajaa oli mukana kaudella 2021 Suomen juniorimaajoukkueissa.

Kari Muhli palkittiin OKM:n ansiomitalilla
Opetus- ja kulttuuriministeriö on 26.2.2022 myöntänyt JyPK:n varapuheenjohtaja Kari Muhlille ansiomitalin tunnustuksena pitkäjänteisestä toiminnasta suomalaisen liikunnan ja urheilun parissa. Kari on toiminut vuodesta 2002 alkaen JyPK:ssa useissa tehtävissä mm. ikäluokkajoukkueiden 1994 ja 1997 rahastonhoitajana, B-tyttöjen joukkueenjohtajana sekä vuodesta 2011 alkaen seuran hallituksessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Tänä vuonna ansiomerkkejä myönnettiin 448 henkilölle.

Jyväskylän Pallokerho r.y. 

Kauppakatu 30 A 12

40100 Jyväskylä