Isaac Hamdi JyPK N2:n vastuuvalmentajaksi
Kakkosessa pelaavan JyPK N2 joukkueemme vastuuvalmentajaksi on valittu Isaac Hamdi kaudeksi 2022. Isaac on pallokerholaisille tuttu, sillä hän on valmentanut edustusjoukkuettamme vuosina 2010–2011. Hän johti meidät vuonna 2010 Ykkösessä ylivoimaiseen sarjavoitoon, kun piste-ero seuraavaksi sijoittuneisiin Klubi 09:ään ja ONS:iin oli 18 pistettä. Liiganousuun tuli kuitenkin yllättävä este, sillä Palloliitto ilmoitti kauden aikana, että Naisten Liigan joukkuemäärää vähennetään ja Ykkösdivarin voittajan pitäisi lähteä karsimaan Liigan 10:ksi sijoitettua vastaan.
Liigakarsinnassa haimme kotona hienon 1–1 tasapelin Ilveksestä. Toisessa osaottelussa naisemme taistelivat hienosti Tampereella, mutta Ratinassa päättyi pettymyksen kyyneliin, kun hävisimme 1–0 lukemin ja unelmakupla Liiga-noususta pamahti tältä erin.
Myöskään vuonna 2011 sarjasysteemi ei suosinut Pallokerhoa. Voitimme B-lohkon 30 pisteellä ONS:n jäädessä 7 pistettä taaksemme, mutta uuteen yläloppusarjaan saimme mukaamme vain 3 pistettä. Vaisun loppusarja-alun jälkeen tuli nopeasti selväksi, että nousuarpa jaetaan ilman JyPKiä. Sarjan kärkikolmikoksi tuli Liigaan nouseva ONS, GBK ja Sport – nuo kaikki olivat runkosarjassa vielä meidän takanamme.
Pallokerhon jälkeen Isaac oli mukana Jyväskylän Komeettojen ja FC Vaajakosken edustusten valmennusryhmissä sekä viime kahden vuoden aikana Palokan Riennon naisten päävalmentajana.
Kaudella 2022 Isaac muodostaa JyPK N2:ssa valmennustiimin Juha Holmbergin kanssa. Seuran kauden 2022 tavoitteena on, että joukkue sijoittuu neljän parhaan joukkoon Naisten Kakkosessa. Joukkueessa on tällä hetkellä oikein hyvä runko jo kasassa, mutta lisää innokkaita pelaajia otetaan mielellään mukaan toimintaan. Ottakaa yhteyttä Isaaciin tai Juhaan.
Tervetuloa takaisin Iisakki!
Teksti: JyPK Mediatiimi
27.04.2022 00.00 | Kyläseppä Cupin T8/9-sarjan pokaali Jyväskylään JyPK T-13 -joukkueen mukana |
08.04.2022 00.00 | Viikkokatsaus: JyPK 09 varmisti paikan Eurokentillä! |
31.03.2022 00.00 | Viikkokatsaus: 15- ja 14-vuotiaiden Liigat käynnistyvät |
25.03.2022 00.00 | Timo Korhonen ja Kari Muhli palkittiin |
25.03.2022 00.00 | Naisten Ykkönen ja Helmariliiga |
09.02.2022 00.00 | OHJAAJAHAKU - kesätyötä kortteliliigan ohjaajana |