Suuri panos lauantain vieraspeleissä
Julkaistu: 11.03.2022 00.00

Suuri panos lauantain vieraspeleissä

JyPK:n kannalta edessä on tärkeä futis- ja futsalviikonloppu. Edustus ja B-tytöt pelaavat tavallaan molemmat pudotuspeliä. Sunnuntaina seuraavat kolme ikäluokkaa Futsal-kentillä.

Katseet suuntautuvat lauantaina Tampereelle ja Lahteen. Aloitetaan jälkimmäisestä, jossa B-tytöillämme sarjapaikka on yhdestä ottelusta kiinni. Vastustajana Mukkula hallissa (klo 12.45) on FC Kuusysi Lahti, joka on taulukossa kolme pistettä JyPK:n edellä. Voitolla Pallokerho pääsisi Kuusysin ohitse – tänä vuonna reilusti kaventuneeseen – SM-sarjaan. Tasapelillä pitäisi toivoa PK-35:n voittoa Puotinkylän Valtti YJ:sta.
SM-status on tietysti seuralle tärkeä, mutta tänä vuonna sinne pääsee vain 10 joukkuetta. Pois jää moni muukin seura, joka on siihen viime vuosina tottunut. Usko on kuitenkin kova, että meidän tyttömme sarjapaikan saavuttavat.

Edustusjoukkueenkin pelissä panoksena on tulos tai ulos. Se on Cupin henki. Puolivälierä ainoana Ykkösen seurana on jo suuri saavutus ja Ilveksen vieraana ollaan haastajan roolissa. Haluamme tietysti kiusata naapuriamme ja päästä välieriin, jossa olisi vastassa voittaja saman päivän ottelusta HJK – PK-35 Vantaa. Tarkempi ennakko ottelusta löytyy sivulla jypkedustus.fi.

Sunnuntaina siirretään Futsalin pariin. JyPK:n T-13 pelaavat kaksi paikallisottelua Keljonkankaan Yhtenäiskoulussa. Vastustajat 10-vuotiaiden sarjassa ovat Palokan Riento (klo 10:30) ja Jyväskylän Komeetat (11:10).

Vastaava turnauspäivä on myös JyPK T-12:n edessä. Pelit pelataan Palokan koulussa ja joukkueen vastustajat 11-vuotiaiden sarjassa ovat Palokan Riento /keltainen (10:45) ja musta (11:30).

T10- ja T11-sarjoissa ei lasketa vielä virallisia taulukkoja. Tilanne on eri T12 Futsal-Ykkösessä, johon osallistuu 2010-syntyneiden joukkue. JyPK kohtaa Äänekosken Areena Pankkarissa Äänekosken Huiman (10:30) ja Konneveden Urheilijat (12:45). Joukkueemme on sarjassa neljä ottelun jälkeen viimeisenä, mutta viimeisimmässä kohtaamisessa samojen vastustajien kanssa oli pistehaku hyvin lähellä. Huimaa vastaan hävittiin joulukuussa 2-1 ja KonnU:a vastaan oltiin 90 sekuntia ennen loppua vielä tasapelissä kiinni. Nyt pisteiden ryöstö kärkikaksikolta on hyvinkin mahdollista.

Jyväskylän Pallokerho r.y. 

Kauppakatu 30 A 12

40100 Jyväskylä