ArosCupen 2018: Päivä #3
Julkaistu: 29.06.2018 00.00

ArosCupen 2018: Päivä #3

Aamun avaus koululla meni aamupalan merkeissä, se onkin ainut ruoka jonka tuosta osoitteesta saa. Poislukien Pauliinan ja Hannan taikoma iltapala, se järjestyy lähikaupan valikoimasta pienen ulkoilun ohessa, myös tytöt ovat päässeet ruokakassipalvelun ammattilaisen roolia esittämään.


Aamupala sisältää kaiken olennaisen, leipää parilla lisukkeella, juomat sekä kaurapuuroa, josta olisi voinut vaikka heittovälineen taputella. Mutta kuten Tami tytöille jo eilen proteiinipatukoista totesi: "Näitä ei nautita maun vaan niiden antaman suorituskyvyn vuoksi" niin kyllä aamupalakin asiansa ajoi.


F13 m9: Stureby - JyPK 1-3

Kilpasarjan pelipäivä käynnistyi ottelulla Sturebyta vastaan, ennakkoarvioissa tämä tukholmalaisjoukkue vaikutti varsin kovalta nipulta. Tunnusteleva ottelun alku antoi ensivaikutelman siitä, että kookas vastustaja pelaa suht rauhallisella temmolla. JyPK iski teräviä hyökkäyksiä laitojen kautta, ja viiden minuutin kohdilla Ceccu pääsi oikealta laidalta lähes päätyyn, korkea keskitys takatolpalle ja sieltä Oona ohjasi pallon reidellä maaliin, 0-1. Tämä herätti ottelu: Stureby iski kaksinkamppailuihin täydellä voimalla ja pelin painopiste siirtyi enemmän vihreään päätyyn. Lare sai venyä useampaankin hienoon torjuntaan. JyPK lähti puolestaan vauhdikkaasti vastahyökkäyksiin ja tänään tehokkuus oli timanttista: Ilona antoi kulman, pallo meni pelaajien läpi, pomppasi puolustajan käsivarteen ja taka-alueella vaaninut Saara pääsi iskemään 0-2. Loput ensimmäisestä puoliajasta oli Sturebyn aktiivista pelaamista, JyPK kuitenkin kesti ja pari maalipaikkaa hoisi Lare hienosti torjumalla. Toinen puoliaika jatkui samalla kaavalla: kookas ja nopea vastustaja käynnisti taukoamatta pallon saatuaan nopeita hyökkäyksiä laitojen kautta, mutta jypykät kestivät. Ja kun paikka oli niin iskettiin takaisin. Parin loistopaikan jälkeen vuorossa oli soolo by Saara: liikkeelle keskiympyrästä ja sinisen vastustajapilven läpi suoraan kohden Sturebyn maalia, lopuksi tunnelit moken jalkojen välistä, 0-3. Tämä rauhoitti hieman vastustajan painetta mutta vain hetkeksi: kulmasta Stureby sai pallon ensin puskulla ylärimaan ja siitä seurannut irtopallo runnottiin väkisin sisään, 1-3. Tämän jälkeen Stureby yritti vielä kaikkensa mutta JyPK puolustus kesti, hieno ja kova peli päättyi 1-3. Viiripelaaja Saara: keskikentän pohjalla loistava peli ja siihen päälle 2 maalia.

Puistoisa miljöö tarjosi virikkeellisen ympäristön kirjoittaa muistelmia.


Tai vaikka pyöräilyyn.


F13 9m lät: JyPK - Skiljebo SK 1-2

Ensimmäisistä minuuteista alaken peli oli vauhdikasta molempien joukkueiden osalta. Heti pelin alussa tuomari näki taistelutilanteessa rikkeen, jota JyPK valmennus ei, ja vapaapotku aivan rankkarialueen rajalta. Kova veto ohi muurin alakulmaan ja 0-1. Tämän jälkeen peli jatkui aaltoiluna päästä toiseen, "Pisan kenttä" oli areenana tässäkin ottelussa, ekan puolikkaan pelaaminen alamäkeen näkyi muutamana liian vikkelänä pallona vastustajan pääty- ja sivurajoista yli. Ensimmäisellä jakson paras tilanne tuli niin ikään vaparista: Saana pommitti 25m päästä kunnon kanuunan, ylärima värissee edelleen. Pallo kimposi kuitenkin maaliviivalta ulospäin ja taukotilanne 0-1. Toisen jakson alun JyPK painosti kiivaasti, etenkin vasemmalta laidalta peliä rakentaen. Lopulta tämä uurastus palkittiin: Irppa syötti lyhyen tiputuksen Jennalle ja painava laukaus tasoitti tilanteen, 1-1. Tämän jälkeen molemmat joukkueet hakivat voimakkaasti voittomaalia, läheltä piti tilanteita oli etenkin Skiljebon maalilla. Mutta vajaat 5 minuuttia ennen loppua vastustajan vaarallisin pelaaja sai jalan vapaaksi alueen rajalla ja loppulukemat 1-2 paloivat tulostaululla. Erittäin hyvä ja vauhdikas peli molemmilta joukkueilta, tällä kertaa arpa ei vain osunut voiton muodossa vihreälle joukkueelle.


F13 9m Bälinge IF - JyPK 0-3

Kilpasarjan 3. peli ja alusta alkaen mentiin vihreän määrätessä suunnan ja vauhdin. Bälinge pelasi todella korkealla riskillä, se näkyi erittäin korkealle nostettuna puolustuslinjana. Ja tuon linjan läpi mentiin jatkuvasti, kuin uhkarohkeat pilkkijät kevätjäistä. Toki osa hyökkäyksistä pysähtyi paitsiovihellyksiin, tuomarin pilli kävi kuumana. Ensimmäisen maalin teki Eevi, toisen Elsa ja puoliajalla tilanne 0-2 (virallinen tulos olisi pitäny olla 0-3 sillä Vilman hieno alakulmaveto tuli takaisin maalin renkaasta eikä tolpasta). Toisella jaksolla sama tahti jatkui: maalipaikat Bälingen päädyssä, Minea sai lähinnä katsella moken roolissaan kuinka pallo oli toisessa päässä. Kun Laren paitsiomaalia ei voida laskea niin Vilman 0-3 sijoitus varmisti loppulukemat. Selkeä hallinta, selkeä lopputulos, selkeästi lounaan paikka. JyPK sai pyörittää tässä pelissä vaihtoja eri pelipaikoilla todella vapaasti, niin selkeä tasoero joukkueiden välillä oli. Bälingellä oli pari kaukolaukausta, muut hyökkäykset pysähtyivät joko keskikentälle tai viimeistään vihreään puolustuslinjaan.

Seuraavana ohjelmassa lounastauko ja päivälepo, iltapäivällä vielä yksi peli molemmissa sarjoissa.



F13 9m lät: Sundbybergs IK:Vit - JyPK 0-2

Alkusarjan viimeisessä pelissä oli jo kovat panokset pöydällä: voitolla erittäin todennäköisesti oman lohkon 2. sija ja A-loppusarjaan, tasapelillä ja tappiolla huominen otteluohjelma alemmassa loppusarjassa eli B-kaaviossa. Jypykät olivat todella hyvin latautuneita ja se näkyi myös pelikentällä. Kamppailuihin mentiin täysillä ja palloa vyörytettiin Sundbybergsin päätyyn. Maalipaikkoja syntyi ensimmäisellä puolikkaan puolenkymmentä, mutta ne päätyivät joko maalivahdin hyppysiin ja ohi. Puoliajalla valmennus valoi uskoa: maltti maalintekoon, samaa peliä jatkaen maalipaikkoja kyllä syntyy riittävästi voittoon. Vaikka toinen puoliaika pelattiin ylämäkeen tällä tutulla kentällä, niin vastoin luonnonlakeja paine oli mäen huipulla eli Sundbybergsin maalilla. Maalipaikkatehtailu jatkui mutta nyt "läheltä piti" tilanteisiin saatiin myös Oonan kanuunanpotku yläristikkoon. Viimein 5min ennen loppua Sääksvuoren Salah iski: Helmiltä loistosyöttö boksiin, pallo haltuun ykkösellä ja ohi puolustajista, tiukka veto etukulmasta sisään, 0-1. Ja pari minuuttia myöhemmin samainen Hilma toisti menestyskonseptin: vasemmalta sisään boksiin ja etukulmasta sisään, 0-2. Koko ottelussa vastustajalla oli yksi laadukas veto ohi takatolpan, muutoin puolustus toimi JyPK:llä erinomaisesti. Näin varmistui lohkon kakkosija ja paikka ylemmässä loppusarjassa. Huippua, tytöt!


F13 9m Gamla Upsala SK - JyPK 0-2

"Se oli virhe", totesi Tami pelin jälkeen. Ja nyt ei arvosteltu tuomarin toimintaa, tyttöjen peliä tai tulospalvelun kirjauksia (2/3 meni väärin kilpasarjan ekojen pelien siirrossa tuomarin päästä tulostaulukoihin). Tyttöjen unelias peli johtui analyysin perusteella päivätorkkujen ottamisesta, harjaantunut silmä tunnisti torkut ottaneiden jatkaneen lepäämistä vielä pelissäkin. No, herätys tapahtui Tamin toimesta toisella puoliajalla ja Elsa sekä Minea hoitivat tarvittavat maalit tulostaululle. Peli ei noussut klassikoksi vaikka pelikenttä oli turnauksen tähän astisista laadukkain. Pieni viive kaikessa tekemisessä ja liika pystysuuntaan pelaaminen teki pelistä levotonta ja maalit piti sitten puristaa toisella jaksolla väkisten. Rutiini riitti ja näin lauantaina pelataan alkusarjan ykköstilasta. Aamun ekan pelin vastus Stureby on jyrännyt selkeillä voitoilla eteenpäin, laadukkaaksi toteamamme joukkue on sitä siis ollut myös muissa peleissään. Saapi nähdä kohtaavatko polkumme vielä mitalipeleissä.

Illan ohjelmaan suunniteltu maauimalakäynti kohtasi yllättävän käänteen: liian suuri ryhmä liian lähellä sulkemisaikaa käännytettiin ovelta ja korvaavaa ohjelmaa piti keksiä. Valmennus korvasi kalenterityhjiön Tamin tarinatuokiolla, katsottiin bunkkerin pimeydessä pari hienoa maaliakin päivän peleistä.

Valmennusluolan varustus oli hieman poikkeuksellin, selkeästi sai erään seurueen jäsenistä pohtimaan uran uutta käännettä.

Päiväraportit: Päivä#1, Päivä#2, Päivä#3, Päivä#4, Päivä#5, Päivä#6


Seuran uusimmat

Jyväskylän Pallokerho r.y. 

Kauppakatu 30 A 12

40100 Jyväskylä